sunnuntai, 15. huhtikuu 2012

Mustan tulppaanin tarina

image-normal.jpg

 
Tarunomaista mustaa tulppaania on etsitty vuosisatojen ajan.


 Vuonna 1850 Alexander Dumas, kuuluisa ranskalainen kirjailija, joka kirjoitti "Monte-Criston kreivin", "Kolme muskettisoturia" ja "Rautanaamion", vangitsi yleisen mielenkiinnon "Mustalla Tulppaanilla", romanttisella tarinalla, jossa kuvitteellinen musta tulppaani esiintyy rakkaustarinassa, jota sävyttävät murha, kidutus, ahneus, raukkamainen juonittelu ja yllättävät juonenkäänteet.

 
Itse asiassa mustia tulppaaneita ei ole olemassakaan! Sen sijaan on hyvin, hyvin syvän violetteja tulppaaneja, joista jotkut näyttävät lähes mustilta. Se, mitä ei ole olemassa kiehtoo ja kiinnostaa edelleen. Mutta todellisen mustan tulppaanin aikaan saaminen ei asiantuntijoiden mukaan ole mahdollista - vaikkakin silti yrittämisen arvoista!
Miksi siis kirjoittaa niistä 'olemattomista' - vaihdetaan väriä ja annetaan tutkijoiden uurastaa.

Maalaisromantiikka tuo kodin paraatipaikalle peltiset kannut ja ämpärit, sekä rottinkikorit tai hylätyt käytössä kuluneet kaislakassit. Ne ovat trendikkäitä sisustuksessa. Täytä niitä sesongin kukkasilla, odotellessasi niittyjen kukintaa. -Tulppaanit lasipurkkiin! Mikä tahansa lasipurkki on hyvä maljakko, mutta ei välttämättä kovin kaunis. Purkkeja voi somistaa satiinirusetilla, pitsillä, silkkipaperilla ja vaikka sanomalehdellä, joka tekee tavallisesta hillopurkista romanttisen ja salonkikelpoisen. Sisustuskauppojen koristeelliset lasipurkit ovat upeita jo sellaisenaan.
 
Astiasto hyötykäyttöön! Kuinka moni pitääkään vesikannussa useammin kukkia, kuin juomavettä? Lasinen tai keraaminen kannu on käytännöllinen ja hauska maljakko. Kynttilälyhty maljakkona! Talven jälkeen kynttilälyhdyt joutavat hetkeksi varastoon, paitsi jos niille keksii uutta käyttöä. Korkea hurrikaanilyhty on upea kukkamaljakkona. Tulppaanien varsia voi tukea pohjalle asetellun koristehiekan tai koristekivien avulla. Kirpputorilla saattaa kohdata vuosia kadoksissa olleita keraamisia 'kukkatukia' tai metallisia piikkisikoja. Tuttu ja turvallinen Aalto -vaasi ja tulppaanit ovat takuuvarma ja helppo yhdistelmä. Kokeile myös korkeaa ja kapeaa maljakkoa tai pieniä ja matalia illallispöydän koristeeksi. Katkennut tulppaani on kaunis tarjottimella..KOKO -kupissa tai sarjan uudessa kauniin punaisessa  mukissa.
 
 
Suurelle, teräksiselle Aalto-tarjoiluvadille voi asetella pari pitkävartista tulppaania makaamaan vaakatasossa. - Nuppunen tulppaani ei ole esteettisesti kovinkaan kaunis, mutta varovasti pari terälehteä kääntämällä, se on jo kaunotar.
 
Tulppaani on huoleton kukka, jonka hoitaminen ei vaadi suurta perehtymistä. Osta vain tuoreita kukkia. Tuoreiden tulppaaneiden varret ovat napakat, lehdet terveen vihreät ja nupuissa näkyy selvästi lajikkeelle tyypillinen väri. Ennen maljakkoon asettamista avaa vain paketin tyvi ja viillä varsista kukkaveitsellä muutaman sentin palat. Laita paketti kylmään veteen maljakkoon, jossa se saa lämmetä huoneenlämpötilaan muutoin avaamattomana. Laita vettä maljakkoon vain viitisen senttiä. Liiallinen vesi saa tulppaanit venymään nopeasti.
Tulppaanit eivät kaipaa kukkavirkistettä.
 Itse pesen maljakot päivittäin, nappaan pienen palan varsista ja laitan tilkan viileää puhdasta vettä maljakon pohjalle. 
- Saat iloa pitkään, sillä tulppaani pienellä vaivalla viihtyy maljakossa minkä ikinä sille vallitsetkin - ja ihan yksin tai suurena kimppuna.
 
 
Kirjoittajan lempitulppaanit ovat ranskalaiset lajikkeet, joita voi hellästi taivutella pallomaisen kirkkaan maljakon sisään !
 
Ammattiviljelijät, tukkukaupat, kukkakaupat ja viime kädessä tietenkin kuluttajat päättävät, mistä lajikkeesta tulee myyntimenestys ja mistä ei. Vaikka uusia lajikkeita julkistetaan vuosittain jopa satoja, vain alle kymmenen pysyy markkinoilla enemmän kuin viisi vuotta. Vaihtuvuus on siis todella suurta
 
PaulaA.

torstai, 12. huhtikuu 2012

Sisustuskevään tuulet puhaltavat 1950–60-luvun hengessä

 
Keväällä, sekä kesällä 2012 kodin sisustuksessa on vaikutteita 1950–60-luvuilta ja maalaisromantiikasta. Sisustukseen on havaittavissa geometriset kuvioiden paluu.
Kodin sisustus siirtyy kesäkauteen värikkäillä tekstiileillä ja sisustusesineillä. Raikkaat pastellinsävyt, luontomotiivit ja pallokuviot kuuluvat 1950–60-luvun tunnelmaan, joka näkyy voimakkaasti kevätkesän sisustuksen ja pukeutumisen suosimassa hengessä.
 

 
Modernin kaupunkikodin usein totaalisen valkoinen keittiön  saa uutta ilmettä hyvin helposti ja edukkaasti, vaikka muotomaailman kirkkaista tehosteväreistä graafiselta  1980-luvulta. Astiapyyhe tai murokupit riittävät jo tuomaan trendikkään kevättuulahduksen arkiaamuun. Myös klassinen maalaishenkisyys on edelleen runsasta ja muodikasta. Romanttinen tyylin päivittyy pitsein, sekä  luonnonmateriaalien avulla.

lisää kuvia tulossa
 
Jostain mainoksesta luin, että kevään hauskin sisustustrendi on 1950–60-lukujen tyyli,  joka tuo takaisin pastellisävyt ja  TV:stä tutun ”Onnen päivät” -maailman. Aikakauteen viittaavat esimerkiksi rusetit, runsaasti kuorrutetut kuppikakut - ja hatturasiat. Linnut ja lintuhäkit sekä kukkakuviot tuovat tyylille lisää pehmeyttä.  Kirsikka on ehdoton tyyliin kuuluvana. Hittivärit ovat korallinpunainen, punainen, voimakas keltainen, samoin  mintun- ja herneenvihreä, pilkuilla tai suuremmilla palloilla.
 


PaulaA
 

tiistai, 14. helmikuu 2012

Hyvää Ystävänpäivää !



 
Kimppu on koottu oasis sientä apuna käyttäen ja vain muutamat puhtaat/raksitut varret laitettu sienen läpi näkyviin. 
Värilliset maljakot luonnollisesti peittävät kukkien varret, mutta vettä on silti syytä vaihtaa päivittäin.
 

tiistai, 20. joulukuu 2011

Tunnelmaa tähdillä !

 

Pellavasta tehty herkkä tähtirivi liikkuu hiljakseen ilmavirrassa -  ilmassa leijailevan joulun taianomaisen tunnelman mukana. Joulua odotellaan saapuvaksi. Odotusta on neljä yötä jäljellä.
 

"On satanut pehmeää lunta. Otan sitä kämmenelle, puhaltelen, annan sen laskeutua kevyesti maahan. Ja kun kohotan katseeni, näen maailman sakeana lumesta, suurista pehmoisista lumihiutaleista. On joulu. Mikä sana, mikä suloinen lämmin sana."
 
Kirjan sivuilla tarina jatkuu, mutta lopetan lainauksen aina tähän kohtaan joulukorteissani. Olen valikoinut kortit syksyn aikana, kirjoittanut ne käsin valmiiksi odottelemaan joulumerkkien ilmestymistä marraskuussa ja sitten postitusta.... Olen aina pitänyt tuosta kirjan ajatuksesta, ja siksi halunnut ilahduttaa sillä joulukorttieni saajia. Ehkä he ovat siihen jo kyllästyneet, en ole kysynyt. Mutta olenhan sentään vaihtanut korttia tai joulukirjeiden paperin kuosia! 
 
Tunnelmallista, kaunista ja rauhaisaa Joulua!
Onnekasta uutta alkavaa vuotta 2012!
 
 


Tekstin lainaus: L.Hietamies/Joulumuisto s.7  
'Pellavaiset tähdet' design K. Malmivuo
Valokuva: Leea / Café Latte Spirit -sisustuspuodista.

 

torstai, 15. joulukuu 2011

Pinkisti, ullakkohuoneessa !

 
Voin hyvin kuvitella, että pitkän koulupäivän jälkeen on hauska heittäytyä hetkeksi pinkin väristen tyynyjen sekaan ja katsella vaalean punertavaa, hillitysti raidoitettua tapettia. Puhella pinkkiin puhelimeen, jos kaverit soittavat..........
 
image-normal.jpg
 
 
....tai haaveilla mainoskuvan pinkistä "fatboysta" ja muista tarpeellisista tavaroista omaan huoneeseen.
Tunnustan, etten itse ole koskaan pitänyt väristä nimeltä pinkki. En tietenkään ole sitä inhonnut, vain karttanut tietoisesti, johtuen hiusteni väristä. Nyt harmaan hitaasti hiipiessä ohimoilleni voisin jopa ostaa pinkin puseron. Nykyään kyllä pinkkiä löytyy kodissani paljonkin hetkittäin ja eri tuotteina. Mutta todellakin vain muutamat päivät. Ne käärin usein pinkkiin silkkipaperiin ja pakkaan postin keltaisiin laatikoihin, jonne olen kirjoittanut kirjeen käsin pinkille paperille valkoisella kynällä tai printannut  tulostimella pinkillä musteella vaalealle kirjepaperille. Postiretkeni jälkeen laatikot lähtevät sanan mukaisesti lentoon.
Mutta hyvänen aika, onhan minulla ollut joskus vuosia sitten makuhuoneen verhot ranskalaista samettia ja pinkkiä. Valkoisten valoverhojen kanssa niitä moni ihaili. Nukuin yöni hyvin. Painajaisunia en muista nähneeni.
PaulaA.