Keväällä, sekä kesällä 2012 kodin sisustuksessa on vaikutteita 1950–60-luvuilta ja maalaisromantiikasta. Sisustukseen on havaittavissa geometriset kuvioiden paluu.
Kodin sisustus siirtyy kesäkauteen värikkäillä tekstiileillä ja sisustusesineillä. Raikkaat pastellinsävyt, luontomotiivit ja pallokuviot kuuluvat 1950–60-luvun tunnelmaan, joka näkyy voimakkaasti kevätkesän sisustuksen ja pukeutumisen suosimassa hengessä.
 

 
Modernin kaupunkikodin usein totaalisen valkoinen keittiön  saa uutta ilmettä hyvin helposti ja edukkaasti, vaikka muotomaailman kirkkaista tehosteväreistä graafiselta  1980-luvulta. Astiapyyhe tai murokupit riittävät jo tuomaan trendikkään kevättuulahduksen arkiaamuun. Myös klassinen maalaishenkisyys on edelleen runsasta ja muodikasta. Romanttinen tyylin päivittyy pitsein, sekä  luonnonmateriaalien avulla.

lisää kuvia tulossa
 
Jostain mainoksesta luin, että kevään hauskin sisustustrendi on 1950–60-lukujen tyyli,  joka tuo takaisin pastellisävyt ja  TV:stä tutun ”Onnen päivät” -maailman. Aikakauteen viittaavat esimerkiksi rusetit, runsaasti kuorrutetut kuppikakut - ja hatturasiat. Linnut ja lintuhäkit sekä kukkakuviot tuovat tyylille lisää pehmeyttä.  Kirsikka on ehdoton tyyliin kuuluvana. Hittivärit ovat korallinpunainen, punainen, voimakas keltainen, samoin  mintun- ja herneenvihreä, pilkuilla tai suuremmilla palloilla.
 


PaulaA